Daniela Mårtenson, Jeppis Weekly 16/2 2017

(PDF)

AVOKONTTORI VS OMA KOPPI, TAI JOKU MUU TILA

Tulen aamulla töihin ja avaan oven omaan pikku kopperooni. Paperipinot notkuvat pöydällä ja seiniä koristaa postit laput. Näyttää siltä että olisin rakentanut tänne pesää ainakin kymmenen vuotta ja että digiaika ei oikein ole jaksanut tänne asti. Kahvia hakiessani kuulen naurua Novian kollegoiden avoimesta konttoritilasta ja tämä lämmin tunnelma vetää puoleensa. Välillä livahdan sisään ja makoilen hetken heidän divaanillaan, katseeni lepää siisteillä pöydillä ja pallottelen jotain ajankohtaista ideaa heidän kanssaan. Mutta onko ruoho aina vihreämpää käytävän toisella puolella?
Työympäristöt ja työn tehokkuus on varmaan puhuttanut sitten ensimmäisten luolaihmisten. – Älä sinä pistä sitä tulta siihen, savu tulee suoraan silmiini. – Hei, mene muualle heilumaan sen nuijan kanssa. – Laita vähän vauhtia sen lihanpaloittelemisen kanssa.
Avokonttorikehitys alkoi 1950-luvun Saksassa ja tämän tyyppisten kasvottomien, harmaitten tilojen teilaus on ollut taattua kansanhupia siitä lähtien. Tuttu joka työskentelee Pietarsaarelaisessa, teollisuusyrityksen toimistossa, kuvaili omaa työpaikkaansa bunkkeriksi johon inspiraatio menee kuolemaan.

Perinteisten avokonttorien sijaan viimeisten vuosien toimisto à la mode on ollut monitilatoimistot. Muun muassa valtionhallinto muuttaa juuri nyt urakalla tilojaan monitilaversioiksi. Perimmäisenä ajatuksena on tietysti rahan säästö neliöiden vähentyessä sekä tehokkaampi työskentely. Näissä työntekijällä ei välttämättä ole omaa työpistettä vaan paikka määräytyy työn tyypin mukaan. Tiloja voisi siis olla avoimelle vuorovaikutukselle, intensiiviselle yhteistyölle, intensiiviselle yksilötyölle ja vielä vaikka lyhytaikaiselle pistäytymiselle. Älkää nyt teilatko minua mutta minusta tämä kuulostaa melko ihanalta.
Entä työntekijöitten reaktiot sitten? Joillekin ajatus oman huoneen jättämisestä herättää kammoa. Yhdelle oma huone on virstanpylväs, jonka eteen on työskennelty pitkään. Toiselle syy on ainainen puhelimessa istuminen. Joku muu elää paperiviidakossa. Joku toinen on vakuuttunut ainaisen keskittymisen välttämättömyydestä.

Allegro Ink-tiloissa Campus Allegrossa olemme testanneet erilaisia tilavaihtoehtoja joita olemme vuokranneet eteenpäin yrityksille. Luulimme että valttikorttimme olisi halpa pöytä kun tarvitset-vaihtoehto esimerkiksi etätyöskentelijöille, freelancereille ja itsensä työllistäjille. Rohkeat kokeilivat konseptia hetken ja halusivat sitten vuokrata meiltä ikioman huoneensa. Joustava ja halpa avotilamme siirtyi pienempään huoneeseen ja useat talon omasta väestä istuvat nyt yhteisissä avotiloissa, myös alkuperäisessä niin kutsutussa Office on the go-tilassa, luovutettuaan omat huoneensa yrityksille.
Miljoonien erilaisten työtilakokeilujen jälkeen luulisi löytyvän niitä versioita, joissa jokainen työntekijä saa olla oma itsensä. Tiloja joissa saadaan työtehokkuutta nostettua ilman että tilastressi vie ihmisten työkyvykkyyden. Ja onhan se pakko jokaisen tunnustaa, että muutos on pelottavaa. Olisi ehkä paras kuitenkin kokeilla kunnolla ensin ennen kuin tuomitsee uudet mallit.

Olen etuoikeutettu työskentelemään ympäristössä joka sopii minulle ja jossa itse saan valita työskentelenkö istuen, seisten tai maaten, yksin tai muitten kanssa. Bonuksena täällä saa työskennellessä välillä kuunnella ohi käveleviä oopperalurituksia, lasten torviorkesterin harjoituksia tai istua hetki ja ihmetellä massiivista, mustaa, muovista taidetekelettä keskellä aulaa.
Samainen, aiemmin mainittu tuttu, Pietarsaarelaisesta bunkkerista, huudahti ensimmäisellä käynnillään Campus Allegrossa, ”Täällähän pystyy hengittämän!”.

DANIELA MÅRTENSON
Projektipäällikkö Centria-ammattikorkeakoulu Pietarsaari